Vyökoe!

Seuraavilla harrastajilla on mahdollisuus osallistua vyökokeisiin:

Heli L.
Niko
Toni
Arttu
Saija
Osku
Eemeli L.
Juho L.
Markus
Victor N.
Mikko O.
Santeri S.
Tero T.
Kassu
Tero V.

Ensimmäinen vyökoe pidettiin lauantaina 29.12.2012 ja vyökokeeseen osallistui Toni ja Arttu, suorittaen vyökokeen hyväksyttävästi.
Muilla seuraava mahdollisuus suorittaa vyökoe on lauantaina 5.1.2013.

Kauden harrastaja 2011-2012

Kauden harrastajaksi jo kolmannen kerran peräkkäin on valittu Toni.
Viime kaudella ero oli tiukka, mutta tällä kaudella Toni oli taas omaa
luokkaansa eli erittäin aktiivinen.
Erittäin aktiivisia oli myös tytöt Petra ja Jenna, joten heille iso papukaijamerkki 🙂
Kiitokset hyvästä kaudesta kaikille ja aloittelemme lähiaikoina uutta kautta, joten
kaikki heti aktiivisesti mukaan.

Junnujen harjoituksista

valitettavasti tänä vuonna alakoulun saliin ei saatu sellaista aikaista vuoroa, joka olisi käynyt junnutreeneihin. Lukiolta ei aikoja kysytty, koska lukiolla on niin paljon omaa käyttöä salilleen, että harjoituksia täytyisi jatkuvasti siirtää toiselle päivälle. Ainut aikainen harjoitusaika on torstaina (16.30 – 17.30), mutta se on liian aikainen minulle, koska pääsen torstaisin kotia kohti vasta klo 17.30.

Heli

Taekwondo-festivaali Turussa

Taekwondo-festivaali järjestetään Turussa 17 – 19.8.  Viimeinen ilmoittautumispäivä on lauantai 30.6.   Kaikki, joilla on vyöarvo, voivat osallistua festivaalin harjoituksiin. Lisenssi on kylläkin oltava, lisenssinumero annetaan ilmoittautumislomakkeelle muiden tietojen kanssa.

Hinnat ja harjoitusten kellonajat löydät Taekwondoliiton Festival-osiosta. (Kyorugi tarkoittaa otteluharjoitusta ja Hosinsul itsepuolustusharjoitusta)

Jos haluat suomenkielistä lisätietoa, laita viesti Helille (hlamminmaki@gmail.com), niin lähetän suomenkielisen mainoksen sähköpostiisi.

 

Junnujen vyökoe ma 14.5

Vyökokeeseen ilmoittautuivat Rasmus, Alex L., Niko ja Vili.

Vyökoe järjestetään maanantaina 14.5 kevään viimeisten junnuharjoitusten päätteeksi lukion liikuntasalissa.

Vyökokeeseen osallistuvien ylimääräiset vyökoeharjoitukset pidetään lauantaina 5.5 ja 12.5 Valkeavuoren alakoulun liikuntasalissa klo 14-15. Jos et pääse molempiin, tule edes toiseen!

 

Vyökoe tiistaina 24.4.2012

Seuraava vyökoe pidetään tiistaina 24.4.2012.
Vyökokeeseen ovat oikeutettuja seuraavat harrastajat
(suluissa suoritettava vyöarvo)


Tuukka H. (5 kup – 2 x vihreä)
Jenna H. (4 kup – sininen)
Saija K-L. (7 kup – 2 x keltainen)
Heli L. (4 kup – sininen)
Oscar L. (7 kup – 2 x keltainen)
Petra U. (4 kup – sininen)